Hirsimökit

Haaveissa mökki? Ota huomioon nämä kulut

Harkitsetko mökkilainaa? Ota nämä asiat huomioon.

Sisältö

Mökkeilykulttuuri on Suomessa erittäin vahva ja monet suomalaiset haaveilevatkin omasta kesämökistä. Mökki voi parhaimmillaan olla oma rauhallinen vetäytymispaikka luonnon helmassa, jatkuvasti käytettävissä oleva etätyöpiste, lomakohde itselleen ja mahdollisille vuokralaisille tai vaikka kalastus- ja metsästysreissun tukikohta.

Pahimmillaan mökki voi kuitenkin olla yllättävä rahasyöppö ja lisätä stressiä sen laskemisen sijaan. Mitä siis tulisi ottaa huomioon, jotta voidaan saavuttaa hyvä sijoitus omaan hyvinvointiin ja välttää turhat taloudelliset takaiskut?

Mitä tahansa mökiltä kaipaatkaan, kannattaa sen hankintaa harkita tarkkaan ja rauhassa. Tärkeintä on muodostaa oma budjetti, joka sisältää mökin hankintakulujen lisäksi vuosittaiset kulut, mahdolliset remonttikulut ja varautumisen yllättäviin tilanteisiin. Kun panostat hankinnan suunnitteluun ja budjetin muodostamiseen, luot hyvän pohjan turvalliselle sijoitukselle. Lisäksi on hyvä pitää mielessä myös ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuus: mökkilaina voi tuoda suurta taloudellista helpotusta investointeja tehtäessä.

Mökki tuo vuosittaisia kuluja

Suurin yksittäinen kulu mökin hankinnassa on siitä maksettava kauppahinta. Sopivan kauppahinnan määrittely on hyvä alku, mutta seuraava askel mökin omistajuuteen on pohtia vuosittaisten kulujen sopivaa kokoa, sillä omaan budjettiin sopivan kauppahinnan lisäksi mökistä kuin mökistä joutuu maksamaan erinäisiä kuluja joka vuosi.

Mökistä tuleviin juokseviin kuluihin vaikuttavat esimerkiksi mökin koko ja kunto. Huomioon tulee ottaa ainakin sähkö-, jäte- ja tiemaksut, jotka riippuvat mökin ominaisuuksista – esimerkiksi siitä, onko mökissä ylipäätään sähköjä tai esimerkiksi aurinkopaneelit. Kiinteistöveron maksaminen on pakollista jokaiselle mökin omistajalle, mutta sen suuruus määrittyy mökin arvon ja sijainnin mukaan.

Nämä vuosittaiset maksut voivat olla muutamista satasista jopa tuhansiin euroihin. Mökin omistaminen on kalleinta Suomen suosituimmissa mökkikunnissa, joten mökin sijainti kannattaa harkita tarkkaan.

Mökkeilystä seuraa myös epäsuoria kuluja, jotka ovat verrattain pieniä, mutta hyvä huomioida omaa budjettia hahmoteltaessa. Mitä kauempana mökki sijaitsee omasta asuinpaikasta, sitä enemmän siellä vierailu maksaa. 

Lisäksi mökkielämä vaatii usein hankintoja, joita ei voi suoraan laskea mukaan vuosittaisiin kuluihin. Hankinnat riippuvat siitä, mitä kukakin omalle mökilleen haluaa ja tarvitsee – esimerkiksi grillin tai veneen. Taloudestaan jo valmiiksi tarkka kuluttaja ottaa huomioon pienetkin menot aina tikkatauluista lähtien. Toisaalta, kun mökki on hankittu ja remontit tehty, voi itse mökkeilystä selvitä pienilläkin kuluilla. Siinä vaiheessa omat kulutustottumukset nousevat tärkeään asemaan.

Käytetyn mökin ikävät yllätykset

Mökin tai vapaa-ajan asunnon hankkimiseen liittyy aina riskejä. Ostaja ei voi olla täysin varma siitä, että edellinen omistaja on huolehtinut mökin kunnosta ja peruskorjauksien tai mökin oikeaoppisen huollon laiminlyönti voi johtaa suuriinkin remontteihin. Pienet huoltojen laiminlyönnit, kuten savupiippujen nuohoamatta jättäminen, ovat usein helposti korjattavissa.

Pahimmillaan edellisen omistajan välinpitämättömyys tai huolimattomuus voi johtaa suuriin remontteihin:

  • Esimerkiksi kosteusvaurion korjaustoimet voivat kustantaa tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja. Remontointi maksaa aina, mutta käytettävät materiaalit, kuten puu, kaakelit ja laminaatti sekä työkalut nostavat hintaa. Lopullinen hintalappu määräytyy vaurion tai puutteen laajuuden mukaan.
  • Voi myös olla, että edellinen mökkeilijä on ollut tyytyväinen elämään ilman sähköjä tai juoksevaa vettä, mutta nämä ovatkin sinulle oleellisia asioita, jotka haluat lisätä mökillesi.
  • On myös mahdollista, että sinun ja edellisen omistajan maku mökin pintojen suhteen on huomattavan erilainen ja haluat uusia pintoja enemmän tai vähemmän. 

Vaikka tällaisia ei voi luokitella ikäviin yllätyksiin, tulee omat muutostoiveet joka tapauksessa huomioida budjetin suunnittelussa.

Edellisen omistajan välinpitämättömyys ja eroava maku on yksinkertaisinta ja varminta välttää rakennuttamalla itselleen täysin uusi mökki. Tämä tapa ei kuitenkaan ole sen edullisempi, sillä rakennuskustannukset voivat nousta yllättävänkin suuriksi – varsinkin, jos koko työn joutuu teettämään ulkopuolisella työvoimalla.

Puntaroi budjetti

Mökistä unelmoitaessa ja sitä hankittaessa on oleellista määritellä itselleen sopiva budjetti. Sitä pohdittaessa tulee puntaroida omia tarpeita ja toiveita ottaen huomioon myös mahdolliset riskit. Edullisimmat mökit maksavat vain parikymmentä tuhatta euroa, mutta tällaista kohdetta harkittaessa on hyvä tutustua rakennuksen kuntoon mahdollisimman perinpohjaisesti. Halpaa mökkiä joutuu todennäköisesti vähintäänkin pintaremontoimaan, mutta edessä voivat olla myös mittavat peruskorjaukset.

Jos mökillä ei ole sähköjä, vuosittaiset kulut muodostuvat melko selkeästi:

  • ylläpito
  • jätemaksu
  • nuohous
  • kiinteistövero
  • mahdollinen tiemaksu, jos mökille kulkee tie. Mökkitien maksuista ja kunnossapidosta vastaavat tieosakkaat eli tietä käyttävät mökkiläiset. On hyvä ottaa huomioon myös talvikunnossapidon hinta verrattuna kesäkuukausiin, kun lumiauraa ei tarvita.

Sopivan budjetin hahmottelu kannattaa aloittaa siitä, mitkä ovat itselle tärkeimpiä kriteerejä, joista ei ole valmis luopumaan mistään hinnasta. Yhdelle tärkeää on sähköt, toiselle hyväkuntoinen tie perille asti ja kolmannelle mökin sijainti, koko tai ulkonäkö. Seuraavaksi voi miettiä niitä asioita, joita mökiltä toivoisi, mutta joista on valmis tarvittaessa luopumaan. Voi olla, että toivot esimerkiksi järvenrantamaisemaa, mutta sopivan yksilön sattuessa kohdalle tästä voidaan joustaa.

Mökkilaina unelman rahoittajana

Mökki on monelle kallis investointi riippumatta siitä, ostaako mökin käytettynä vai rakennuttaako kokonaan uuden vapaa-ajan asunnon. Usein mökin hankinta vaatii lainanottoa, joten lainan lyhennyksetkin on syytä ottaa huomioon mökin kustannuksena. Lainoja kilpailuttamalla löytää edullisen mökkilainan eikä tällöin tule maksettua turhasta.

Kun budjetti on kasassa ja laina taskussa, on aika suunnata kohti mökin hankintaa. Päädyitpä sitten ostamaan käytetyn mökin, jota remontoit halujesi ja tarpeidesi mukaan, tai rakennuttamaan täysin uuden mökin sopivalle tontille, hyvä suunnittelu on kaiken a ja o.

Kun tiedät, mitä haluat ja kuinka paljon voit käyttää rahaa unelmiesi saavuttamiseksi, on todennäköisempää, että kaikki sujuu hyvin ja ikäviltä yllätyksiltä vältytään. Huolellinen budjetointi ja lainojen kilpailuttaminen eivät koskaan ole hukkaan heitettyä työtä: parhaimmillaan voit välttyä satojen tai tuhansien eurojen lisämenoilta – olivat ne sitten yllättäviä tai eivät.

Tilaa Hirsimestarin uutiskirje ja liity hirsikerhoon

Saat tuoreimmat artikkelimme suoraan sähköpostiisi.